Polkupyöräretkellä Ahlströmin puistossa - Bicycle tour in the park of Ahlström

Teimme vanhemman tyttäreni Roni pojan kanssa polkupyöräretken Ahlströmin puistoon. Roni sai uuden pyörän ja tietenkin sitä on pitänyt koeajaa ympäri Noormarkkua ja Söörmarkkua jossa Roni nuoremman veljensä Nikin ja vanhempiensa kanssa asuu.

  

Pyöräretken alku vaikutti lupaavalta. Kauniit poutapilvet taivaalla ja mukava lämmin kesäpäivä.

Roni piti huolen että muistin kuvata myöskin hänet maiseman yhteyteen.

Jokivarressa oli kymmenittäin perhosia, tässä pari kaverusta .

Puisto on hellepäivänäkin mukavan viileä kun puiden lehvästö antaa suojaa auringolta.

Oli hienoa nähdä puistoa hoidettavan ja siistittävän näin keskikesälläkin.

Koimme mukavan yllätyksen kun tapasimme tutun ystävän maalaamassa Vainiolan rakennusta.

Roni ja uusi pyörä, tiedä vaikka Noormarkku saisi Ronista uuden “Lepistön”

Sillalla on mukava istua ja rentoutua ja katsella kesäistä jokimaisemaa parhaimmillaan.

Makkarakosken sillalla oli muitakin kuvaajia oudon näköisen tallentimien kanssa.

Tervetuloa viihtymään Noormarkkuun

http://www.vierastoiminta.a-ahlstrom.fi/index.php/noormarkku.html

Rakentaessani tämän päivän blogi päivitystä tuli mieleeni Suomalaisen maiseman umpeen kasvaminen jonka kameran takaa yli 30 vuotta katsellessa huomaa. Joskus taidenäyttelyssäni keskustelin Pekka Jaatisen kanssa asiasta ja hän osasi valaista asiaa syvällisemmin. Ennen vanhaan laidunnettiin lehmiä ja muita elikoita joen ja järvien rannoilla kesäaikaan, jolloin nämä söivät pensaiden makoisat versot suihinsa ja näin maisema tuli luonnonmukaisesta hoidettua. Nykyään samat hommat pitäisi hoitaa ilman eläimiä, eli ihmisten pitäisi harventaa pusikkoja. 

Olen itsekseni asiaa miettinyt ja luullut tähän saakka aina että on ollut kyse rahasta. Eihän sitä kellään tavallisella ihmisellä voi olla varoja ja inspiraatiota lähteä mitään jokivartta perkaamaan sen takia että joku toinen saa sitten nautiskella kauniin maiseman takia. Eikä myöskään kuntien varat ja työvoima riitä maisemointiin.

Tänään sain sitten itselleni “ahaa elämyksen”  kun Ronin kanssa pyöräilimme Ahlströmin puistossa. Muistin kuinka vuonna 2002 keväällä tein kuvausreissun jokivarteen josta joki silloin näkyi esteettömästi monesta paikasta aivan vapaasti ilman minkäänlaista pusikkoa. Ahlström on nykyään investoinut todella paljon Noormarkkuun ja sen alueen kehittämiseen matkailullisesti,  varmaankaan rahasta ei ole kysymys. Eli asia jäi itselleni vieläkin auki, miksi jokia ja järviä ei hoideta ja maisemoida katseltavaksi niin kuin puistoja, toisihan niiden näkyvä kauneus lisäarvoa suomalaiseen luontoon?

 

Ylhäällä eilispäivän kuva, joki oikeassa reunassa. Alhaalla kuvia jokivarresta vuodelta 2002.

.

Keväällä 2002 tein maalaus- ja kuvausreissun puistoon josta näkyi hyvin joelle ja pellon reunan niitty ulottui melkein vesirajaan asti. Ovathan nämä tietenkin pieniä murheita verrattuna nykyisen Euroopan talousalueen valtaviin ongelmiin. Harmittaa vaan itseäni kun aina saa ajaa autolla pidemmälle ja pidemmälle Satakunnasta löytääkseen Gallen Kallelan ja Elin Danielson-Gambogin tyyliin sopivat luonnonmaisemat maalausaiheiksi.