.
Kanat ovat olleet jo monta kesää ilman kukkoa ja siksi aika pahasti laiskistuneet. Eilen Porin reissulla poikkesin Prisman kesäpihaan ja vähän aikaa siellä kierrellessäni näin komeen kukon istuvan orrella. Pitihän se kotiin tuoda niin on kanoillakin jotain ihmettelemistä. Ja toivottavasti uusi tulokas saa kanoihin jotain rotia kun ovat olleet tähän asti niin kuin Ellun kanat.
keskiviikko 3. heinäkuuta 2019
maanantai 11. helmikuuta 2019
Osta taidetta turvallisesti
Taiteen ostamisessa on aina haastetta. Pidänkö hankkimastani taulusta todella, jaksanko katsella sitä vuosikymmeniä. Kestääkö taulu hyvänä jotta voin joskus lahjoittaa sen vaikka lapsilleni.
Olen laatinut omalle sivulleni hiukan asioita joita kannattaa huomioida
sunnuntai 23. joulukuuta 2018
Restauroija työssään
Vanhimman tyttäreni poika Niki oli eilen meillä yökylässä. Nikillä on taitoa valokuvaukseen ja pyysin häntä ottamaan verstaalla kuvia, kun tarkastelen käsiteltävää maalausta. Tulikin ihan jees kuvat, eikä tärähtäneet vaikka oli niukasti valoa.
Yritin tehdä Nikin ottamasta kuvasta vanhan ja kuluneen näköisen. Minulla on vanhanaikaiset kuvankäsittelyohjelmat, niin piti ihan manuaalisesti muokata kuvasta vanhan ja kuluneen oloinen. Aikaa kului parisen tuntia, mutta eipä tässä ole kiirettä flunssaisella pitänyt.
Yritin tehdä Nikin ottamasta kuvasta vanhan ja kuluneen näköisen. Minulla on vanhanaikaiset kuvankäsittelyohjelmat, niin piti ihan manuaalisesti muokata kuvasta vanhan ja kuluneen oloinen. Aikaa kului parisen tuntia, mutta eipä tässä ole kiirettä flunssaisella pitänyt.
Verkkokaupassani on nyt paljon uusia maalauksia, samoin paljon tarjoushintaisia tauluja. Taidekirppikseltä löytyy paljon alennettuja tauluja ja taiteilijatarvikkeita.
Tervetuloa tutustumaan!
torstai 20. joulukuuta 2018
Sinivuokkoinen kukkatervehdys kaikille.
Sinivuokkoinen kukkatervehdys kaikille tasapuolisesti. Sinivuokkoja nousee 14 kpl, kieloja kolme ja pari jotain muuta, ehkä lumikelloja, Sinivuokot kestää vaan niin kovin vähän aikaa, keväällä on ulkona öisin viileätä, mutta näin sisällä kasvattaessa on koko ajan lämmin.
Eletään vuoden pimeintä aikaa, sinivuokot antavat pientä toivoa tulevasta keväästä. Samalla toivon siitä, ettei luonto ole meitä vielä hylännyt.
Eletään vuoden pimeintä aikaa, sinivuokot antavat pientä toivoa tulevasta keväästä. Samalla toivon siitä, ettei luonto ole meitä vielä hylännyt.
Hiukan nolottaa tätä päivitystä kirjoittaessa, kun edellisestä tulee kohta kaksi vuotta. Se ajan kulu on vaan niin nopeaa, kun sitä aikaa ei ole eikä sitä myydä missään. Näin ammatinharjoittajana tämä digitaalisuus on vienyt paljon aikaa, monta asiaa jotka ennen teki palkattu ihminen virastoissa on siirretty yrittäjille. Kohta on tilanne, ettei ehdi enää tehdä omia hommia ollenkaan. Ylipuoli vuotta meni uuden verkkokaupan rakentelussa ja menee toiset saman verran hienosäädöissä ja kaikessa muussa siihen liittyvässä. Laitan linkin kotisivulleni jos jotain kiinnostaa miltä se nykyään näyttää, käy kurkkaamassa. Yritän jatkaa täällä blogissani myös elämääni vaikka aika onkin kortilla. Tämä on kuitenkin sellainen pysyvämpi kuin Facebook ym. täältä löytää helposti vanhojakin päivityksiä, samoin valokuvat ovat tosi laadukkaita ym
torstai 9. maaliskuuta 2017
Talvinäyttelyni Ateljee puuvillassa avattu ja näyttely jatkuu aina 19.3 asti
Näyttelyn avasi Johnny-Kai Forssell
Trubaduuri Make Tommila esitti Beatles musiikkia
Väkeä oli avajaisissa mukavasti vaikka Lahden MM kisat menivät televisiossa
Pori aiheiset akvarellit ja vedostaulut ovat olleet pidettyjä
Pori aiheita löytyy myös öljyvärimaalauksina
Merimaalaukset Kallosta ovat aina olleet kovin suosittuja.
Näyttelyni jatkuu aina 19.3 asti, Tervetuloa poikkeamaan.
Näyttelyssä ilmainen tauluarvonta kaikkien kävijöiden kesken
perjantai 10. helmikuuta 2017
30.Talvinäyttely Ateljee Puuvillassa Porissa lähestyy
Tainnut jo pari vuotta mennä kun en ole ehtinyt blogiani päivittää, yritän nyt
ainakin näyttelyn ajan tehdä uusia päivityksiä ja laittaa kuvia maalauksistani
Muokattu video Ateljee Puuvillan edellisestä näyttelystäni jossa myös 2017 tiedot ja kuvia
näyttelyyni tulevista maalauksista
Talvinen öljyvärimaalaus Porin Etelärannasta
Tässä vaiheessa on näyttelyvalmistelut vielä pahasti kesken, tauluja kehystetään päivittäin
Samppanjan sävyinen kehysten korjausmaali loppui piti sekoittaa uutta, hopeaa ja antiikkikultaa sopivassa suhteessa niin sillä sitten fiksataan kehysten kulmat. Kuvassa kollegani Antti Into Virtasen " Lomalla " vedos kehyksissä. Vanhan negatiiviajan filmipurkeissa maali säilyy melkein kymmenen vuotta.
Näyttelyyn tulee vedostauluja vanhemmista maalauksistani joita myyn puolen hintaan samoin Antti Intolta tulee jokusia vedostauluja puoleen hintaan
Pientä ruoanlaittoa välissä että jaksaa taulujen kanssa touhuta
Pikkutaulujen kehystystä
päivitys jatkuu jälleen huomenna tervetuloa poikkeamaan tänne
maanantai 3. elokuuta 2015
Kesäinen tapahtuma pihapiirissä. Ateljeessa näyttely 6-9.8, Taidekirppis pihassa 8-9.8 klo 12-15
Tänään oli taidekirppiksen ensimmäinen päivä. Paljon on kaikenlaista taidetta ja tarvikkeita myynnissä kirppis hintaan. Huomenna on Noormarkussa avoimet pihat, meidänkin puutarha on nähtävänä 12-15
Kukista löytyy nyt tosi paljon vihreän eri sävyjä
Kukista löytyy nyt tosi paljon vihreän eri sävyjä
Pieniä maalauspohjia joissa valmis kehys 6€/kpl
Kunnollisia pellavakangas pohjia 5-10 €/kpl
Tällaisen viljelylaatikon voitin Kekkilän kesäpuutarhassani kuvakilpailussa
Mårbacka pelargonia pääsi myös näytille
Sari ja Pentti Helman tykästyivät uutuus puutarhakehyksiin
Hannele ja Timo Mansikka löysivät myös kotiin vietävää.
Taidekirppis avoinna vielä huomenna klo 12-15
Näyttely ateljeessa myös huomenna klo 12-19
Avoimet pihat Noormarkussa klo 12-15
Tervetuloa poikkeamaan!
Puutarhakehyksiin on jälleen kasvanut uusia kukkia
Tämä kaksipuoleinen puutarhakehys on oma lempparini. jotenkin tuo punainen sävy sopii vihreän puutarhan sävyihin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




































