maanantai 9. helmikuuta 2015

Pieni salaatti vinkki

Forssan punajuurisalaatin kun heittää tavallisen jäävuori, kurkku, tomaattisalaatin joukkoon, niin ai että on hyvää.

9080

Ei tarvita muuta salaattikastiketta

9079

9081

 

9062

Illan taulu on pieni vedostaulu akvarellimaalauksestani, aiheena “Maire” joka teki viime kesänä virtuaalivierailun Noormarkkuun. Tauluja ei aina tarvitse ripustaa seinälle, vaan pienen taulun voi laittaa kauniiseen telineeseen ja rakentaa ympärille pienen sommitelman kera tulppaanien.

Pikkutaulu löytyy verkkokaupastani, pieni vedostaulu

Pieni teline löytyy myös kaupasta, pieni teline pikkutauluille

lauantai 7. helmikuuta 2015

Seiti-kirjolohipihvit

Eilen tein seitipihvejä joihin tuli hiukan kirjolohta mukaan. Ohjeen olen aikoja sitten löytänyt verkosta ja vuosien kuluessa olen muokannut sitä omaan makuuni sopivaksi. Tällä kertaa pihveistä tuli niin mahtavan makuisia että ohjeenkin uskaltaa jo julkaista. Tein vielä pihveille vaalean yrttikastikkeen. Tämä on arkiruokaa josta jää nautittavaa vielä seuraavallekin päivälle.

9073

Ainekset:

400 g seitiä
100 g kirjolohta
2 dl kermaa 
2,5 dl korppujauhoja
iso sipuli voi-öljy seoksessa kuullotettuna
2 kananmunaa
paistamiseen ehdottomasti voita

Mausteet:
2tl sitruunapippuria
1 tl suolaa
luomusitruunan mehua
tilliä reippaasti
valkopippuria
mustapippuria vähän myllystä
tuoreita valkosipulin varsia 2-4 kpl leikataan pieneksi






-Jauha kalat monitoimikoneessa.

-Sekoita kerman joukkoon korppujauhot ja anna turvota 5 sekuntia, sen jälkeen kaada se kalamassan joukkoon.

-Sekoita kaikki muutkin ainekset kalamassaan.

-Nostele lusikalla mureke seosta paistinpannuun ja muotoile pihveiksi, sopiva pihvin vahvuus on noin 1 cm-1,5 cm.

-Paista pihvit pinnaltaan kauniin ruskeiksi paistipannulla noin 3 min per puoli. Pihvit ovat vielä aika pehmeitä, nostele ne paiston jälkeen varovasti leivin paperin päälle uunipellille, ja laita uuniin 20 min 170 astetta ja vielä 10 min 150 astetta, näin niistä tulee kypsiä ja kiinteitä.

 

9064

Kirjolohi ja lohi paloitellaan ja jauhetaan vaikka sauvasekoittimella tai monitoimikoneesa . Tässä vaiheessa voi lisätä kermassa turvonneen korppujauhon, kananmunat, kuullotetun sipulin

9065

Mausteet ja luomusitruunan mehu jauhetaan sekaisin kalamassaan.
9066

Kalamassa on tasaista ja kiinteää.


9067

Pihvit paistetaan pinnaltaan kauniin ruskeiksi, tässä vaiheessa niiden ei tarvitse olla vielä kypsiä koska ne laitetaan vielä uuniin kypsymään.

 

 

9068

Tässä pihvit ovat menossa vielä uuniin 170 astetta 20 min, ja vielä 150 astetta 10 min
9069

Kypsiä valmiita tosi maukkaita pihvejä, joiden päälle kannatta syödessä puristaa reilusti luomusitruunan mehua.
   

Pihveille sopiva vaalea yrttikastike

9070 9071

Noin 2,5-3 dl luomukasvislientä kattilaan johon sekoitetaan 2 rkl kylmään veteen suurustettuja vehnäjauhoja, vatkaa kaikki hyvin tasaiseksi ja lisää 1-1,5 dl kermaa + suolaa hieman, kuivattua tilliä reilusti ( tai tuoretta pilputtuna hyvin pieneksi ) sitruunapippuria, mustapippuria, valkopippuria, valkosipulin varsia pieneksi silputtuna, luomusitruunan mehua. Keitä vähintään 20 min, palaa helposti pohjaan pitää koko ajan hämmentää, jos tulee liian vahvaa lisätään tilkka vettä.

9072 9073

 

Ruoan valmistuksen ohella luovutin asiakkaalle syksyllä tilaamansa maalaisaiheisen taulun.  Heillä oli nuorempana ollut paljon lehmiä ja nyt halusivat muistoksi aiheen jossa lehmät ovat laitumella johon emäntä on menossa aamulypsylle, jokusen lehmän piti nousta ylös ja kulkea lypsäjää kohden, järveltä piti vielä nousta aamu-usvaa.

Olivat kovasti tyytyväisiä maalaukseeni joka minusta ensin alkuun tuntui aika vaikealta, nyt on itselläkin ihan haikea olo kun lehmät lähtivät. Sain asiakkaalta luvan tehdä aiheesta pienen vedostaulun, löytyy verkkokaupastani

 

9063

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Tänään tuli pienellä vaivalla iltapala ja huominen lounas

Kirjanpitäjällä kävin viemässä joulukuun kirjanpidon niin pitihän ne Porin ruokatarjoukset tsekata. En ole mitenkään sidottu yhteen kauppaan vaikka on nuo S ja K bonuskortit. Pick,n Payssä oli tänään silakkatarjous jotka mielelläni ostan juuri siitä kaupasta koska ovat edullisia, tuoreita ja ruodottomia. Monen muun kaupan silakkafileissä on liikaa ruotoja, mutta nämä ovat täysin puhtaita.

Näihin en kehtaa laittaa mitään paisto ohjetta koska jokainen vähänkin ruokaa valmistava osaa silakkapihvejä paistaa. Pienenä vinkkinä suolan, kalamausteen ja tillin lisäksi valkosipulin versot antavat hienon tuoreen kesäisen maun.

9025

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

9022 9023

Valkosipulin versoja kannattaa nyt kasvattaa lisääntyvässä kevättalven valossa, antavat hienon maun moniin eri ruokiin.

 

9024

Pitihän sitä vähän maistella ensimmäisestä pannullisesta tuliko syötäviä.

 

9021

Hongkongista hain vaimolle tarjoustulppaaneja http://www2.hongkong.fi/kuvastoselain?id=115829246

ja keittiöön pari pientä uutta kattilaa kun halvalla sain.

 

Päivän taulu on vedos uusimmasta tilaustyöstäni, asiakas antoi luvan tehdä aiheesta vedossarjan pikkutauluja.

 

1242

Aamu usvaa laitumella, pikkutaulu löytyy verkkokaupastani

tiistai 27. tammikuuta 2015

Tomaattinen Kesäkurpitsa–kanttarellivuoka

Ruoanlaitto on toinen harrastukseni valokuvauksen lisäksi, siksi blogini muuttuu enemmän ruokapainotteiseksi maalausteni ohella. Varsinainen ruokablogi tästä ei sentään tule, niitä on verkossa paljon hienompia. Laitan vain tänne ohjeet tavallisista arkiruuista joita päivittäin valmistamme niin on itsenikin ne helpompi tulevaisuudessa löytää.

9018

Olen löytänyt alkuperäisen ohjeen verkosta jonka muokkasin enemmän omaan makuuni sopivaksi.

 


 

Ainekset:
Sieniä, kanttarelleja, rouskuja, tatteja, herkkusieniä ym. mitä nyt kotoa sitten löytyykin.

1 prk kermaa
1 pieni prk tomaatti pyrettä 
Iso kesäkurpitsa (viipaloituna)
Valkosipulia hienonnettuna +
valkosipulin varsia myös hienonnettuna
5 kpl tomaattia (viipaloituna)

Fetajuustoa haarukalla murusteltuna
200 g Arla edam juustoa raastettuna
mausteita.
suola,valkopippuri, mustapippuri,
Aluksi: perinteinen sienimuhennos, sienet ruskistetaan pannulla, sekoitetaan 3 rkl vehnäjauhoja joukkoon lisätään kerma, annetaan kiehua 15 min, siirrän muhennoksen pannulta kattilaan kiehumaan,  maustetaan suolalla, valkopippurilla ja pippuriseoksella, muutama tippa sitruunamehua.

Seuraavaksi: Vuoraa uuninkestävä vuoka leivinpaperilla ja lado puolet kesäkurpitsa viipaleista, levitä päälle osa tomaattipyreestä ja valkosipulista sekä fetajuuston murusista. Ja hiukan sienimuhennosta.

Seuraavaan kerrokseen tomaattiviipaleita ja niiden päälle loput kesäkurpitsa viipaleista ja loput valkosipulit ja fetamuruset, päälle vielä loppu tomaattipyreestä ja hiukan sienimuhennosta, lopuksi päälle reilusti Arlan Edam juustoraastetta. Kerrosten väliin aina mausteita suolaa ja mustapippuria.

Lopuksi vuoka uuniin 200 astetta 30 minuuttia ja sitten vielä 10- 15 minuuttia 10 pelkällä alalämmöllä ettei pinta ruskistu liikaa

 


 

9013

9014

9015

Käytin vuokaan pakkasesta 2012 vuoden kanttarelleja. Sienimuhennoksen voi valmistaa mistä sienistä tahansa. Muhennosta jää aika paljon yli vaikka seuraavaan päivään perunoiden kanssa. Vuokaan kuluu muhennosta vain pieni osa noin 8 ruokalusikallista.

 


 

9016

9017

9018

Leivinpaperi vuoan pohjalla on kätevä, se estää ruoan palamisen ja vuokakin pysyy puhtaana.

Aineksia voi laittaa kerroksiin oman mielen mukaan, mausteita aina väliin. Nestettä vuoka ei kaipaa koska sitä irtoaa kesäkurpitsasta ja tomaattipyreen ja sienimuhennoksen kanssa vuokaan muodostuu hieno kastike pohjalle.

9020

Tällä kertaa vuoasta tuli poikkeuksellisen maukasta kieli meinasi mennä maistellessa. Vuokaan irtoava kastike oli todella hyvänmakuista, johtuiko sitten noista valkosipulin versoista vai mistä.

9019

Olen istuttanut valkosipulin kynsiä multaan vanhaan kesäkukka amppeliin maalaushuoneeni pöydälle. Tänään istutin uusia kynsiä noiden jo versoja kasvavien väliin, riittää sitten satoa pidemmälle ajalle. Käytin pari versoa silputtuna tuohon vuokaan. Kyllä näissä on hienostunut maku, valkosipulin ja ruohosipulin yhdistelmä, eli ei mitenkään kovin voimakas. 

 


 

Lopuksi uusin grafiikka tauluni joka on vedos uudesta Porin Eteläranta-aiheisesta öljyvärimaalauksesta.

-klikkaa tästä katsomaan se verkkokaupassani

9002

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuosi vaihtuu työn touhussa.

Itselläni on joulun aika ja nämä välipäivät parasta maalausaikaa. Nytkään en malta jättää maalausta vaikka raketit paukkuu ympärillä. Oikeastaan on jo vähän kiirekin maalauksessa, kun Maaliskuun talvinäyttely lähestyy uhkaavasti. Laitoin jokusen uuden maalauksen näytille ja uusimman aiheen Porin Etelärannasta ja eri versioita maalauksen edistymisestä.

8914

 

8893

Alussa oli luonnos akryyliväreillä.

8894

Akryyliluonnoksen päälle ruiskutettiin välivernissa ja sen jälkeen jatkettiin öljyvärillä

8897

Taivaalla oleva keltainen läiskä on pohjamaalaus auringolle.

8912

 

8913

Nyt maalaus saa kuivua ja sen jälkeen siihen tulee jälleen välivernissa, katsotaan sitten osaanko siihen enää mitään lisätä.

8914

 

8915

Maaliskuun talvinäyttelyyni tulee paljon uusia meriaiheita Kallosta. Osa on jo valmiina ja niihin voi tutustua verkkokauppani sivuilla   Ateljee Markku Mäkelän verkkokauppa

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Taidekalenteri 2015

Nyt saatavana Taidekalenteri 2015 pöydälle. Joka kuukaudelle oma sivu jossa kuva maalauksestani, yhteensä siis 12 kuvaa maalauksista. Laadukasta kiiltävää vahvaa kartonkia, hintakin vain 6.90. Löytyy verkkokaupastani http://www.taidemaalari.net/kauppa/product_info.php…

8703

torstai 4. syyskuuta 2014

Tervetuloa Noormarkun Markkinoille 6-7.9.2014

Noormarkun Yhtenäiskoululla jälleen perinteinen taidenäyttelyni. Esillä kesän aikana maalatut akvarellit, ja paljon muuta nähtävää.

8363