Kuva ja rakennusohjeet koiraporttiin. Taiteilija rakentaa koiraportin yleensä kehyslistasta niin kuin tässäkin tapauksessa puolet materiaaleista on kierrätetty. Aikoinaan jouduin erästä kehyslistaa kaventamaan ja pystypuut koiraporttiin on käytetty tästä ylijäämämateriaalista. Pihamme ei tällä hetkellä ole oikein kuvaus- eikä esittelykelpoinen kun en ole siihen juurikaan ehtinyt kotitalon tyhjennykseltä paneutumaan.
Kiitoksia kommenteistanne. Harmi kun en voi teidän päivityksiinne antaa minkäänlaista palautetta. Tämä blogini kun on ilmainen niin sen ylläpitäjät eivät ehkä siksi ole kovinkaan kiinnostuneita sen toimivuudesta.
| Toin kotitalolta isäni vanhan kuluneen “tupakkapöydän” kun en millään malttanut heittää sitä roskalavalle. Se on osoittautunut Ricolle kiinnostavaksi paikaksi kalvaa luuta. |
| Ja vielä mukavampaa on kun sieltä saa hypätä pois.
|
Alkukesä on ollut kiireistä aikaa enkä ole edes maalaushommiin ehtinyt. Taide ja maalausaiheet ovat kuitenkin kokoajan kypsyneet mielessäni. Olen myös yrittänyt aina jossain välissä kuvata kesän edistymistä. Tässä joitain kuvia joita en ole ehtinyt vielä päivittämään. Taitavat vain olla jo useamman viikon myöhässä.
| Puunkiipijä toi jälkeläisensä pihapiiriimme joiden koivut tarjoavat herkkuaterian monille linnuille. Koivunrungosta löytyy monenmoista matoa ja toukkaa syötäväksi.
|
| Kielo kukkii, etualalla Kalliokielo. |
| Puutarha kasvaa Nokkosta ja Niittyleinikkiä.
|
| Ketunleipiä löytyy |
| Samoin Lemmikkiä. |
| Kuva Myllykoskelta. | Teuvo sorsametsällä. |
| Rentukkapuro.
|