| Rannalla
Meri hengittää, tasaisesti, rauhallisesti. Aurinko putoaa aaltoihin takoen kuparinhohtoista peltiä sillaksi luokseni. Istun rannalla käsi kiven kädessä sileässä ja lämpimässä. Puhun varjoille, piteneville kutsun viereeni, mutta ne tuijottavat tummin silmin jotain, joka pakenee, loittonee pois kuin viimeiset auringonsäteet. Meri huokaa hiljaa. Sieluni vereslihalla, purppuranpunaisena kuin laahus taivaan tummassa sametissa, Kiven käsi jo kylmä.
Sinikka Nieminen
| |
Absolutely Beautiful! Nice Work!
VastaaPoistaKaunista ♥
VastaaPoistaTunnelmaa on, kaunis!
VastaaPoistaKaunis ja tunnelmallinen runo.
VastaaPoistaMinulla on vereslihalla vain lentsusta kiukkuuntunut kurkku.
Viihtyisää viikonvaihdetta!