Vuoden maakuntakyläksi valitussa Ahlaisissa järjestettiin tänään perinteiset sadonkorjuutapahtumat. Putajan rantaan oli kyläyhdistyksen voimin järjestetty hieno tapahtuma jossa oli työnäytöksiä, mm tappurointia Timo Prihtin johdolla. Myytävänä oli erilaisia maalaiskylän tuotteita juureksia, sieniä, mehua, säilöntä tuotteita, kalaa, makkaraa ym ym. Vastapaistettuja lettujakin sai odotellessa sekä Marttojen puuroa. Joella näki aidon kirkkoveneen rannassa josta soutajat lähtivät esittelysoutuun. Sisätiloissa oli valokuvanäyttely joka kuvasi Ahlaisten vesistöä jokea ja merta vanhaan aikaan.
Tappuri tapahtuma tuntui kiinnostavan yleisöä. Monikaan nykyihminen ei tiedä kuinka se jyvä ennen vanhaan eroteltiin viljasta. Tähän olisi täytynyt saada vielä kuva vanhanajan myllystä ja leipomosta niin ymmärtäisimme leivän arvon jota syömme. Milloinkohan se lähimarkettimme tarjoaa vastapaistettua lämmintä aitoa kiinalaista lähileipää? |
|
Nähtävänä oli myös muutamia entisöityjä ajossa olevia autoja ja vanhoja traktoreita.
|
|
Lampaan paijaaminen kiinnostaa kaikkia kaupunkilaisia nuoria . Koreissa lampaanvillasta saatavia erilaisia tuotteita. Varmaan ekologisesti tuotettuja, ei tarvitse pelätä kiinalaisia lisäainejäämiä. Langat, lapaset ja villasukat ovat lämmittäneet suomalaisia vuosikymmenet vaan kuinka tulevaisuudessa? |
Paljon olisi ollut kaupunkilaisille ostettavaa ja nähtävää vaan ei “Porin päivän viettäjät” tienneet näin hienosta tapahtumasta.
Pelarkoniat “Mummon ikkunalla”
|
Kalakauppias ja suuri KUHA.
|
|
Ahlaisissa eletetään hyvin ekologisesti. Kulkuvälineenä käytetään polkupyörää, ja vanhempi ikäpolvi jolla ei ole yhtä kiire, kulkee rollaattorilla. |
Ahlainen on vireä maalaiskylä täynnä toimintaa. Kuitenkin sielläkin aavemaiset ikkunat tervehtivät vierasta kulkijaa. Ikkunoissa loisti vielä muutama vuosikymmen sitten iloinen mainosvalo joka houkutti kulkijan ostoksille. Vaan nyt ei ketään ole kiinnostunut pienen kyläpuodin valikoimista jos sellaisia vielä olisi olemassa. Ulkomaiset halpatuotteet ja suuret valikoimat ovat nykyään se joka kiinnostaa. Haikaillaan sitä entistä mennyttä aikaa ja samalla ollaan itse syyllisiä sen menettämiseen. |
Suuret kiitokset Ahlaisten kyläyhdistykselle hienon tapahtuman järjestämisestä
|
Boa noite...pelo menos aqui no Brasil são 19:20....deve ter uma grande diferença de fuso horário não?....
VastaaPoistaQue lugar lindo,parece o lugar mais calmo e bom de se morar,as pessoas são receptivas com turistas?
Este ano fui com minha familia para Paris e depois para Lisieux,cidade de Santa Terezinha e nunca mais vou me esquecer,maravilhosa a cidade,educadissimas as pessoas.
Oque nos deixa um pouco de duvidas quanto a conhecer locais assim,frios e que as pessoas vão para casa cedo...por causa do frio e costumes.Não que gostemos de ficar até tarde,mas e bom ter alguma coisa para se fazer,restaurantes e musica,parquinho para crianças de dia.
Amo feirinhas como esta,teria comprado varias geleias e pães....me diga mais sobre a feira e as datas para que eu possa mostrar para outras amigas.
Deusa
vasinhos coloridos
I like local photos especially daily life. Very wonderful sharing of everyday life. That's what I like. Thanks for sharing them. and Happy Sunday !
VastaaPoistaThanks for sharing a beautiful slice of your life :) Looks so serene!
VastaaPoistaMukavan näköinen kylä ja tapahtuma, letut olis kyllä maistuneet raikkaassa ulkoilmassa, nam. Kauniita kuvia, sumu pehmentää kaiken niin utuiseksi.
VastaaPoistaI enjoyed looking at the photos very much.
VastaaPoistaIhan oikeeta tekstiä tässä loppukuvissa.Olen ihan samaa mieltä.
VastaaPoistaKyllä on tuttua touhua puimakoneella puiminen. olen ollut mukana koko lapsuuteni. Viimeksi 70 luvun alussa Pielavedellä Savon puolessa.
VastaaPoistaSilloin kotikylässäni Vaaraslahdessa oli kolme kauppaa, pankki,posti ja useita kauppa- autoja liikennöi.
Mielenkiintoinen blogi sinulla tulin vastavierailulle.
Tuttua touhua tuo puimakoneella puinti. Lapsuuteni Savosta. Pielaveden puolesta.
VastaaPoistaSilloin Vaaraslahden kylällä oli kolme kauppaa, posti, pankki ja kolme kauppa-autoa liikennöi viikottain.
Tulin vastavierailulle mielenkiintoiseen blogiisi.
kerrassaan upea kansatieteellinen kuvakooste
VastaaPoista