tiistai 26. maaliskuuta 2013

Taulut jälleen ateljeen seinillä, ja akvarellimaalauksen aloittelua.

Näyttelystä palautuminen vie aina aikaa, toivottavasti ei tänä vuonna kovin pitkään. Akvarellimaalausta jo suunnittelin pingottamalla Meiratin paperin maalauspohjaan. Meirat on Espanjalainen kallis käsintehty paperi. Mielenkiintoista maalata sille.

398

 

402

Paperi oli äärettömän ryppyistä ja liimaaminen oli todella vaikeaa. Kastelin paperin hyvin molemmin puolin, siinä vaiheessa se kuitenkin venyi niin, että kulmaan jäi paha ryppy.

403

 

404

 

999

Maalasin perinteisen omenanoksan ja pienen kirsikka aiheen. Maalatessani en huomannut paperin käyttäytyvän mitenkään ihmeellisesti, samanlainen maalattava kuin muutkin. Tosin paperin pinta oli kauniin eläväinen, olihan se käsin valmistettu.

 

998

 

 

410

Kehystin samalla pari Pori aiheista grafiikkaa.  Eteläranta on Porin kauneinta osaa, siksi nämä taulutkin ovat pidetyimpien joukossa.

411

 

Tämän ruusun maalasin äsken. Pitää vähän harjoitella kesää varten kun akvarelli sesonki alkaa. Vaikeaa se on kuitenkin näin alkuun.

424

6 kommenttia:

  1. Katselin ja ihailin taitavia töitäsi.
    Värejä sommitteluja - näkemyksiäsi.
    Nostan 'pipoa' - olet taitava...
    Terveisin Eko

    VastaaPoista
  2. Tuo sinun omenankukka on suloisen herkkä ja hennon keveä.

    VastaaPoista
  3. Wat mooi en wat een werk heb je ervan gemaakt.

    VastaaPoista
  4. Je heb wel kunst werk af geleverd heel mooi lieve groetjes Danielle

    VastaaPoista