keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Pari viikkoa on kohta kulunut taidenäyttelyni rakentelussa.

Tänä vuonna olen työskennellyt 30 vuotta taiteilijana ja yritykseni Taidepalvelu Artifact täyttää 20 vuotta. Tuleva näyttelyni on 26. talvinäyttely jonka yleensä järjestän Helmi-Maaliskuussa, ja kolmas jonka paikkana on Kauppakeskus ICCO. Oli suuri kynnys lähteä Porin keskustasta järjestämään näyttelyä kaupungin ulkopuolelle, paikkaan johon on tultava omalla autolla. Näin se maailma kuitenkin muuttuu ja sinne on mentävä missä potentiaaliset asiakkaat liikkuvat.

 

334

Syksystä saakka olen vedostanut ja kehystänyt pikkutauluja talvinäyttelyyni. 

327

Tästä se taas lähtee. Kävin hakemassa tulevan näyttelypaikan avaimen ja tsekkasin paikat, sekä kiinnitin mainoksen näyttelytilan lasi-ikkunaan.

335

Taulujen pakkaus on oma taiteenlajinsa, paljon pitäisi saada mahtumaan pieneen tilaan, laatikoihin jotka jaksaisi kantaa.

338

 

336

Tietotekniikka apuna taidenäyttelyn pystytyksessä. Tulevassa näyttelytilassani on kolme seinää maalattu ruskeaksi, joka on haastava väri maalauksille. Tietokoneella voi kokeilla mitkä aiheet ja kehykset sopii taustan väriin. Auttaa muuten paljon taulujen ripustuksessa.

342

Näyttelyn pystytys alkoi lamppujen vaihdolla näyttelyhuoneistoon, 42 palanutta lamppua. Apunani hommissa velipoikani ja Teuvo Vehkalahti. Valoa tuli hyvin lisää, paikat tauluille oli nyt paljon helpompi suunnitella. Välillä pukkas oikein hikeäkin otsalle, sellainen vauhti oli hommassa.

341

346

Taulujen ripustelua ja numero lappujen kiinnitystä oikeisiin tauluihin.

345

 

343

Taiteilijoille pieni niksi. Kirjoita kotona kaikki näyttelyyn tulevat taulut exelille valmiiksi. Kun taulujen ripustus on valmis, kuvaa se. Kotona voit ripustus kuvien perusteella exelillä vedellä taulujen nimet ja hinnat oikeille numeroille näyttelyluetteloon.

347

Näyttelytilan aula valmiina.

350

Leivontataidetta. Leivoin avajaisiin juusto-jauhelihahyrriä, vaihtelevalla menestyksellä, nimittäin kolmas pellillinen vasta onnistui, muut lievästi paloivat. Taidan syödä nämä nyt itse ja yrittää huomenna uudelleen paremmalla menestyksellä.

352

Olen huomannut ruoanlaiton olevan parasta näyttelystressiin. Tässä tulossa sitä köyhäinruokaa jota suomen entinen pääministeri Harri Holkeri aikoinaan suositteli kansalleen syötäväksi, kun oikein oli lama päällä.

353

 

354

Taidenäyttelyjuliste jota pitää vielä jakaa eri paikkoihin.

356

3 kommenttia:

  1. dit is wel heel professioneel hier word heel veel werk van gemaakt,ja zelfs van de catering. complimenten.

    VastaaPoista
  2. Onnea ja hyvää jatkoa työllesi.
    Varmaa ja ammattitaitoista työtä.
    Hieno kuva-sarja esittää mainiosti työsi 'koko-repertuaarin'.
    Olen ainakin 'hengessä' mukana vaativassa hommassa...!
    Terveisin Eko.

    VastaaPoista
  3. Hyvältä näyttää! Ja maistuu, nam!

    VastaaPoista