lauantai 22. joulukuuta 2012

Eilen, vuoden lyhyimpänä päivänä kadonnut valo, löytyi tänään Noormarkusta.

Eilen tehtiin Teuvon kanssa valokuvausreissu Kalloon toiveena saada saada kumpikin hienoja kuvia käyttöömme, minä maalausaiheiksi ja Teuvo lehtijuttuihin ym. Päivä oli niin pilvinen ettei valonpilkahdustakaan oikein näkynyt, ennen kuin päästiin takaisin Noormarkkuun, niin hetken aurinko hymyili pilven raosta. Laitoin tämän päivän blogi päivitykseen kahden eri päivän kuvia.
157
Tänään aurinko oikein jo sädehti.

168
Eilen oli merelle tullessa aivan pilvistä. Kameraa zoomatessa näkyi Mäntyluodon satamassa jokunen laiva.
169

163
Teuvoa harmaa ilma kismitti niin että yritti liftata Porin kautta kotiin.
166

164
Kontteja lastataan Mäntyluodon satamassa.
165
Takaisintulo matkalla sain kuvattua niin tyypillisen ohituksen, joka yleensä johtaa onnettomuuteen. Liukas polanteinen tie, keltainen viiva ja jyrkkä kurvi, onneksi sitä rekkaa ei nyt tullut vastaan.
170
Takaisin Noormarkkuun palatessa aurinko nikkasi silmää pilven raosta.
167

160
Oli sen verran pakkasta että lähdin Saabilla kiertelemään Noormarkkua. Aurinko paistoi pilvien takaa, maisema ei ollut vielä oikein aurinkoinen. Ei kulunut kuin muutama minuutti niin pilvet häipyivät johonkin ja aurinko, vaikka olikin alhaalla, paistoi pilvettömältä taivaalta.
161

146
Ahlströmin pelloilla bongasin kolme valkohäntäpeuraa ruokailemassa.
144

148

147

149

150

153

154
Voimalatyömaa hyvässä vauhdissa.


155
Kadonnut valo löytyi ikkunan takaa, ja toisesta heijastuksena.
156

151
Havulinnanmäki suorastaan kylpi lämmintä joulukuun valoa.
152

145
Myöhemmän kuvausreissun tein vielä klo 16.15 jolloin kuukin jo näkyi kuvassa. Jalustan kanssa kuvatessa, kun olisi käyttänyt enemmän aikaa, olisi saanut tarkempia kuvia. Vaimo kuitenkin sanoi lähtiessäni, ettet sitten viivy kauan.
159
Taivas oli erikoisen punainen vielä näin myöhään, ennakoiko se nyt huomiseksi jotain erilaista ilmaa?
158

10 kommenttia:

  1. Ompas hienoja kuvia mutta kylmän tuntuista..
    Hyvä tietää että aurinko on vielä olemassa mutta päivähän jo pitenee että kevättä kohti.
    Hyvää Joulun aikaa

    VastaaPoista
  2. Aivan lumoavan kauniita talvikuvia!
    Meillä oli eilen aamusta iltapäivään täys aurinkoinen pöäivä, Aamu- ja iltarusko Aivasn mahtavat, vain pakkasta turhan paljon poidempään ulkoiluun.Oikein hyvää Joulua!

    VastaaPoista
  3. Hienoja kuvia, niin jouluisia peuroineen kaikkineen ja aurinkokin tosiaan löytyi. Täälläkin on ollut pakkaspäivien jälkeen huikean punaisia auringonlaskuja, en ole vain tarennut lähteä kuvaamaan, ikkunasta vaan ihastellut. Hyvää Joulua!

    VastaaPoista
  4. Ces photos sont magiques !!! quelle beauté
    Bonne et heureuse nouvelle année , meilleurs voeux de santé et bonheur pour 2013!
    Bises
    Sacha

    VastaaPoista
  5. Magnifiques photos!!
    Belle et heureuse année 2013, pleine de créations!
    Bisous
    cath
    ps: Venez découvrir mon nouveau 'blog photo' weekendAbstrait! Merci à bientôt.

    VastaaPoista
  6. Belle et heureuse année 2013, pleine de créations!
    Bisous
    cath
    ps: Venez découvrir mon nouveau 'blog photo' weekendAbstrait! Merci à bientôt.

    VastaaPoista

  7. Kauniita kuvia talven niitty maisema


    Groetjes Tinie

    VastaaPoista
  8. Hieno tunnelma on kuvissasi!! Mukava katsoa.

    VastaaPoista
  9. Hienoja kuvia! Toivottavasti uusi vuosi on alkanut mukavasti!
    /Sirpa

    VastaaPoista