sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Paattiranta maalaus työn alla.

Aika outo juttu kuinka nämä kesäaiheet alkoivat kiinnostaa.  Yleensä tähän vuoden aikaan olen jo kovasti ollut innostunut talvimaalauksesta. Nyt jo melkein toivoo ettei talvea tulisikaan. Maaliskuun talvinäyttelyn jälkeen meni puoli vuotta ennen kuin pystyin jälleen maalaamaan öljyvärillä. Näin ne näyttelyt verottaa taiteilijaa. Oli ehkä sitten tarpeen tällainen luova tauko, koska nyt näyttää maalaus sujuvan ja maalausjälkeenkin olen ihan tyytyväinen.

100

Yleensä kun alan maalaamaan teen sävypohjan akryyliväreillä ja sitten jatkan vielä aiheen luonnostelua lisää akryylillä. Tähän aiheeseen tein ainoastaan sävypohjan akryylillä ja siitä jatkoin suoraan öljyväreillä.

101

Paattiranta aihe on lämmin kesäilta heinäkuun alussa ja halusin maisemaan saada lämpimän pehmeän pastellimaisen tunnelman, akryylimaalaus öljyvärin alla olisi tehnyt sävyistä liian jyrkät.

102

 

103

Tämän jälkeen maalaus on saanut kuivua, minkä jälkeen ruiskutin siihen välivernissan ja jatkoin sen jälkeen  taas maalaamista.

100

Maalaus näyttää nyt miltei valmiilta, annan sen vielä kuivua ja jotkin värit voivat painua, jolloin on ehkä korjattavaa.

9 kommenttia:

  1. Vaikken maalaa tauluja enkä ole pitänyt uuvuttavaa taidenäyttelyä, huomasin tänään toivovani, kunpa talvea ei tulisikaan, ainakaan lunta. Tosin luonto tarvitsisi jonkinlaista lumipeitettä, ainakin jos tulee kylmää ja pakkasta. Kahtena edellisenä vuonna on ollut niin paljon lunta, että sitä on saanut enemmän kuin tarpeekseen.

    VastaaPoista
  2. daar komt nog heel wat voor kijken,maar het resultaat mag er dan ook zijn,

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana tunnelma, lämmin ja kutsuva. Upeat värit hehkuvat syyskesän ruskaa. Oranssi voimakas. Talvi ei ole vielä edes tullut, on hyvä mielelle pysyä kesän muisto väreissä. Pidin myös tuosta keskeneräisestä, jossa oli pehmeät sävyt, ämpäri himmeämpi , mutta auringon kilo puuttui vedestä..Sehän on juuri se elävyyttä luova efekti. Kiitos Markku, kun saan ihailla kauniita maalauksiasi.
    Olen saanut kaksi haastetta maalata oma mandala, mutta en osaa maalata, kun paranen yritän tehdä valokuvasta.. ota sinä vastaan haaste ja maalaa joskus sisäinen maailmasi. haastan sinut tekemään sielun mandalan. Se olisi varmasti upea.

    VastaaPoista
  4. Teet kauniita ja yksityiskohtaisia maalauksia. Välivernissan käyttö öljymaalauksessa oli minulle taas uutta tietoa. Täällä on mukava piipahtaa katselemassa maalauksiasi ja samalla tarttuu mukaan tietoakin. Enpä ihmettele, että kesäaiheet kiinnostavat. Täällä ei ainakaan nyt ole luonto kovin maalauksellista.

    VastaaPoista
  5. Lovely spot! I wish I could go for there and spend a lazy day. Beautiful painting. :)

    VastaaPoista
  6. Asiaan vihkiytymätön, mutta taiteen rakastaja sanoo täältä: Ihana, kesäinen värimaailma, taidokasta perspektiiviä, syvyyttä, tunnelmaa. Tämä on ihan parasta katseltavaa pimeänä sateisena marraskuun päivänä.

    VastaaPoista
  7. Suas pinturas lembram pinturas de Monet. Muito lindas! Margarete

    VastaaPoista