torstai 20. syyskuuta 2012

Monityydyttymättömiä ( 22:6 n-3 (DHA) rasvahappoja iltapalaksi.

Aamulla luin Satakunnan Kansasta montakin eri kaupan mainosta jossa kirjolohta myytiin jälleen sopivan edulliseen hintaan.  Makunystyrät siinä väkisinkin heräsi niin että savulohi jo suussa maistui, ei muuta kuin ostoksille.

Savustin kahden kilon lohen illalla klo 19.00 niin että saimme maistaa siitä jo iltapalaksi. 

275

Suolaan kalan merisuolalla vasta savustuksen jälkeen ja käärin kuuman kalan suolan kanssa voipaperiin ja sen vielä sanomalehteen. Pakettia käännellään parin tunnin aikana jokusen kerran että kala suolaantuu tasaisesti. Sen jälkeen paketti avataan ja  kala kääräistään uudelleen puhtaaseen voipaperiin jääkaappiin (mikäli sitä on vielä jäljellä)

Lohen ravintoarvo = http://www.fineli.fi/food.php?foodid=818&lang=fi

Lämmin kalapaketti kun avataan näkymä ei ole esteettisesti kovinkaan kaunis kun kala lilluu suolavedessä märkien voipaperien keskellä. Tilanne muuttuu kun kala kääritään uudelleen puhtaaseen voipaperiin tai se voidaan perata irrottamalla lihat valmiiksi tarjoilulautaselle.

Perhoskoiramme Rico on aina innokkaasti mukana kaikessa pihalla tehtävässä työssä. Nyt hän seuraa savustuksen etenemistä siinä toivossa että ehtisin hänen kanssaan pelaamaan palloa.

266

 

276

Potkaisen pallon lujaa menemään ja Rico juoksee ottamaan sen kiinni ennen aitaa. Sen jälkeen hän tuo pallon uudelleen minulle.

268

Rico on  läkähdyksissä pelaamisesta.

265

 

269

Pihan värit jo aivan syksyn sävyjä.

272

Pihlajanmarjoja pitäisi vielä ehtiä pakastamaan, olisi sitten luonnon C vitamiinia talvella saatavilla.

271

Kielon ja kalliokielon marjoja (myrkyllisiä )

270

Tuoksuvatukan kukassa erikoinen kukkakärpänen.

273

6 kommenttia:

  1. Ai, että kun mulla tuli kamala nälkä, kun lohta katselin, nam!
    Kauniita syksyisiä kuvia ja Rico ihana!

    VastaaPoista
  2. zo dat is zelf je visje roken,daar is helemaal niks mis mee. en dan nog mooie najaarsfoto,s het kan nog niet op.

    VastaaPoista
  3. Kala on erittäin herkullinen. Minusta tuntuu, että se tuoksuu. Mielenkiintoisia valokuvia. Terveisiä puola.

    VastaaPoista
  4. Täällä herkutellaan, vaikka tulin taidetta katsomaan:-) Näin lukijakuvasi Haltijan blogissa ja tulin kiireesti katsomaan kolleegaa, taiteilija kun olen itsekin.
    Sinulla olikin tuossa edellä vähän suuremmat maalaukset menossa.
    Olen itse tullut maaleille allergiseksi, joten nyt teen kuvia monilla muilla keinoilla. Jos kiinnostut, hyppää blogistani sivupalkissa olevan kirjaesitteen kautta kotisivuilleni, siellä on enemmän nykyistä tekemistä.
    Terveisin Uuna

    VastaaPoista
  5. Namm...tykkään savukalasta...:)
    Rico on suloinen pikku hauveli.

    VastaaPoista