sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Inter City 47 Helsingistä Rovaniemelle saapuu raiteelle kaksi. Näin Tampereen Rautatieasemalla kuulutettiin klo 11.50 kun olin saattamassa tytärtäni Ouluun lähtevään junaan.

On tuo Tampereen Rautatieasema vähän eri kokoa kuin meillä Porissa. Junia tulee ja menee koko ajan eri suuntiin, ja väkeäkin on niin paljon että luulisi VR:n nykyhintaisilla matkalipuilla pärjäävän.

224

 

229

 

223

Porin Rautatieasemalla ei voi eksyä väärään junaan, ei ole muuta suuntaa kuin Tampere ja Helsinki.

228

 

226

Aurinkokin alkoi paistamaan oikein kunnolla.

225

 

222

 

221

Pulukin oli päättänyt matkustaa junalla vaikka se ei ole mitenkään edes halpaa, luulisi nyt linnuntietä lentäminen linnullakin olevan edullisinta. 

Muistan vielä ajan kun julkisia kulkuvälineitä suositeltiin käyttämään niiden edullisuuden vuoksi ja myös ettei saastutettaisi luontoa omaa autoa käytettäessä.

Nyt kun ollaan EU: ssa ei näistä asioista välitä enää ketään. VR on hinnoitellut matkat tosi korkeiksi. Yhden henkilön matka Porista Rovaniemelle maksaa 107,57 €. Neljän henkilön matka 430,28 ja aikaakin matkustamiseen kuluu reilusti enemmän kuin yksityisautolla.

Saab 9000 CS kuluttaa matka-ajossa noin 6,2 l , ja jos lasketaan neljä henkilöä matkatavaroineen, kulutus vaikka 7l/100km. Matka Eniron mukaan 727 km kulutus Saabilla olisi noin 50 l pyöristetään se vielä reilusti 60 litraa  x 1.72 € = 103, 20 € , tällä summalla neljä ihmistä matkatavaroineen Porista Rovaniemelle, joka maksaisi julkisilla kulkuvälineillä noin 430 €. Myöskin huomioitava että matkalla vaihdetaan useamman kerran linja-auto/juna. Saabilla matkustetaan mukavasti samalla autolla Porista Rovaniemelle pysähtyen aina tarvittaessa.

WR ei hintoja laske, eli valtion ( = poliitikot ) on pakotettu nostamaan yksityisautoilun hintaa niin paljon että julkisen liikenteen hinnat saadaan jotenkin kilpailukykyisemmäksi.

 

240

 

220

 

230

Tampereen Rautatienasemalle tulee ja menee väkeä koko ajan

238

 

231

Satakunnankadun rauhallista sunnuntai liikennettä.

232

Rautatieasemalle oli helppo ajaa kun katsoin ensin Google Mapsista kuvat mitä reittiä on helpointa mennä. Eniro ehdotti ajamista Hämeenkatua pitkin jossa on mm. bussikaista ja tosi vilkas liikenne, onhan se Tampereen keskeisiä kauppakatuja. Valitsin sen sijaan Satakunnan kadun joka on hiljaisempi ja en siten “maalaisena” saattaisi Tamperelaisia jalankulkijoita vaaraan. 

239

Näsijärven rantaa.

234

Joku ihme kilpailu mopoilla kallionrinteessä.

235

Maalaismaisemaa Mouhijärveltä.

236

4 kommenttia:

  1. stations hebben altijd op de een of andere manier een aantrekkingskracht.

    VastaaPoista
  2. Hahaa, muillakin junateemaa tänään. Onneksi teillä ei käynyt erikoisista kuulutuksista huolimatta ihan yhtä hassusti kuin minulla. :)

    VastaaPoista
  3. Thank you for follow me. I don't understand your language, but I love your country. Very beaultiful and modern this blog.
    Bye, Bye!!!!

    VastaaPoista
  4. Pitäisi olla kyllä todella varakas henkilö, jos haluaisi matkustaa junalla reissuille. Jos matkalle on lähdössä kaksikin henkilöä, yleensä auto tulee edullisemmaksi - varsinkin, jos matkustajat joutuvat maksamaan täyden hinnan. Yksin matkustaessa opiskelijan kannattaa vielä valita julkinen kulkuneuvo. Mutta luulenpa, että minun julkisilla matkustelut loppuu siihen päivään, kun opiskelijakorttini vanhenee.. :/

    VastaaPoista