maanantai 30. heinäkuuta 2012

Häät , wedding,bröllop,hochzeit,bryllup,婚禮,perkahwinan boda,matrimonio,հարսանիք,toy,ezkontza,উদ্বাহ,結婚式

Vaikea keksiä vetävää otsikkoa aiheelle, kun sana häät antaa googlettamalla eniten tuloksia. Ajattelin ensin otsikkoa “Mennään naimisiin, pidetään häät” mutta google vei kaupalliselle asianajajansivulle, joka sekin tietenkin jossain vaiheessa on tarpeen. Ajattelin nyt kuitenkin tarkastella avioliittoa ja häitä ihan positiivisella silmällä.

Naimisiin on menty aina ihmiskunnan alusta asti ja mennään tietenkin vieläkin, mutta kun googlettamalla etsi hääohjeita niin oli yllätys kuinka paljon pitää tietää ja kuinka kaupallista häätouhu on nykyään.

208

Vaimoni enon hääkuva lehdestä leikattuna

 

217

Ennen vanhaan avioliitto solmittiin papin edessä.

Nykyään avioliittoon voi vihkiä muutkin kuin pappi.  Kirkollinen vihkiminen voidaan toimittaa evankelis-luterilaisessa tai ortodoksisessa seurakunnassa tai rekisteröidyssä uskonnollisessa yhdyskunnassa. Vihkijänä toimii evankelis-luterilaisessa ja ortodoksisessa kirkossa pappi, muissa uskonnollisessa yhdyskunnissa se, jolle maistraatti on yhdyskunnan tekemästä hakemuksesta myöntänyt vihkimisoikeuden[12]

lisää avioliitosta voi lukea Wikipediasta http://fi.wikipedia.org/wiki/Avioliitto

215

Satakunnan Kansa kirjoitti perinnehäistä Välimaan torpalla. Kesäaikaan suomessa solmitaankin eniten avioliittoja.

216

Kesän jälkeen onkin jo toinen ääni kellossa ja asianajajat saavat kaipaamiaan työtilaisuuksia.

Häät ja avioliitto on kaikesta muusta huolimatta positiivinen asia ja suhde jossa kaksi ihmistä sitoutuu huolehtimaan toisistaan elämänsä loppuun asti.

Ohjeita ja neuvoja löytyy verkosta paljon.

http://www.naimisiin.info/haaopas/muistilista.html

http://www.maistraatti.fi/fi/Palvelut/vihkiminen/

http://www.om.fi/11908.htm

http://www.iltasanomat.fi/haat/

http://www.avioliitto.fi/

http://www.amoriini.com/

Nyt siirrytään häiden kaupalliselle puolelle. Yrittäjä kollegani Kristiina Kallio on jo vuosikaudet ollut mukana kaupallisessa häähumussa.

Kristiina luo muistoja tallentamalla morsiuskimput tuleville sukupolville.

Kristiinan kotisivu  http://www.kristiinakallio.fi/morsiuskimpputaulut.htm

205

Pari uusinta morsiuskimppua tältä kesältä.

206

Morsiuskimpun tallentaminen vuosikymmeniksi vaatii tietoa ja taitoa asetella kukat vastaamaan alkuperäisen kimpun asetelmaa.

211

Kun suurin työ on tehty laitetaan kimppu lasivitriinin alle johon asiakas on valinnut haluamansa kehyksen.

212

 

 

213

Vaaleat kehykset ovat olleet suosittuja vuodesta toiseen.

Oikealla uutuusmalleja 2010 - 2012

214

2 kommenttia:

  1. Prachtig wat een werk maar het resultaat is er naar heel mooi groetjes Danielle

    VastaaPoista
  2. Olá Markun!

    Estou visitando seu blog que é lindo,

    seu trabalho é fantástico, muita imaginação

    e criatividade, também já sou teu Amigo!

    Uma semana ótima!

    Saúdações do Brasil...........Adriano.

    VastaaPoista