perjantai 18. toukokuuta 2012

Lohen savustusta kotipihassa.

Kaksikymmentä vuotta sitten sain kaveriltani Narvi sähkösavustimen . Aluksi sillä tuli paljonkin savustettua, mutta jostain syystä sen käyttö loppui, taisi olla valmis savukala silloin vielä halpaa vai mistä johtui. Nyt innostuin pesemään savustimen sisältä ja päältä, vaikkei se kuvissa puhtaalta näytäkään niin oli vuodet maalipintaa patinoineet.  Nuorena kotona asuessani meillä savustettiin usein kalaa, siihen aikaan se oli yleensä lahnaa jota pyydystettiin verkoilla Tyvijärvestä. Lahna on nykyään muuttunut loheksi jota saa Markettien tarjouksista sopivaan hintaan. Itse hankin savustettavaksi kaksi kirjolohta ( 3.90 €/kg ) joka oli melkein pilkkahinta, kun ei silakkaakaan saa siihen hintaan.

Laitoin kalat savustimeen ja mukaan riittävästi leppähaketta, kaksi palaa sokeria ja pienen katajaoksan, sokeri ja kataja antaa kalaan makua ja väriä.

189

188

Narvin ohjeet savustamiseen on ettei lämpötilan anneta nousta yli 80 asteen, muistin vanhastaan kalan jääneen liian kosteaksi joten annoin lämpötilan nousta ihan tappiin asti.

http://narvi.jj-net.fi/tuotteet/savustimet/sahkotoiminensavustin

187

Kirjolohet joiden yhteispaino oli 2,4 kg suolattiin savustamisen jälkeen karkealla suolalla ja käärittiin voipaperiin ja sen jälkeen sanomalehteen. Kalapakettia käänneltiin jokusen kerran että kalat suolaantuivat tasaisesti. Parin tunnin kuluttua kalat olivat syöntikunnossa ja maku mitä parhain, suola oli ihan kohdallaan, leppähake, sokeri ja kataja antoivat hienon maun kalanlihaan.

186

Seuraavalla kerralla ostan vielä pari kalaa lisää, koska kotona savustettu tuore kala säilyy savustamisen jälkeen jääkaapissa aika kauan.

3 kommenttia:

  1. Nammm... ei sitä parempaa enhään ookhan.
    Savu-Lohi...!
    Arvokkaan maistuvvaa.
    Soli muuten sotien jäläkhen 40-50-luvuila tuo Lohi jokapäivästä ruokaa Kemijoen Taivalkoskela...!
    Kyllähän siihen jo kyllästy.
    Ja entäs sitten Nahkiainen - sitä oli sillon monela laila laitettuna.
    Sillon näitä sapuskoita ei paljon osannu arvostaa.
    Nyt ne on 'arvo-syötävää-herkkua'...!
    Pittääki tästä lähtiä kalan-pyynthin - kalatiskile...!

    VastaaPoista
  2. !menudo invento! no tiene mala pinta.........gracias por enseñarnos cosas de tu pais.......un saludo

    VastaaPoista
  3. Osaahan olla herkullisen näköistä savukalaa ... slurps.
    Iloisen innokasta alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista