torstai 4. elokuuta 2011

Öljyvärimaalaus “Ahvenongintaa” on vihdoin valmis – Oil painting “Perchangling” is finally ready

Aloittamani “Ahvenongintaa “ maalaus valmistui vihdoin ja sain sen tänään kehyksiin. Pari muuta uutta maalausta odottaa välivernissausta ja viimeistelyä. Näin kesäaikaan kun lämmitys ei ole päällä on vaikeaa saada maalaukset kuivaksi. Voihan aiheen tietenkin maalata kerralla valmiiksi mutta ei siihen saa samaa syvyyttä kun jos maalataan useampia värikerroksia kuullottamalla päällekkäin.

 

1266

Alla maalaus kehystettynä

1267

Eilen sain uusia maalausaiheita Ahlaisten rantakaupungista jossa kesäpäivä oli parhaimmillaan.

1276

Asiakkaani oli joskus ostanut meriaiheisen taulun näyttelystäni “poseerasi” nyt uuteen maalausaiheeseen, taustalla näkyy Ahlaisten “rantakaupunkia” ja jokivarren veneitä.

1280

1281 

1273

1274

Kuljettiin Teuvon kanssa Rantakaupungin kujaa, kumpikin kuvaillen omia kiinnostavia aiheita. Yhtäkkiä huomasin Teuvon napanneen jostain  vikatteen olalleen ja teppasi siinä kujalla kuin vanhassa kotimaisessa mustavalkoelokuvassa. Teuvo olisi pärjännyt Timo Koivusalon ohjaamissa  “Pekko” kuvissa paremmin kuin hyvin. Ihmettelenkin kuinka se Koivusalo ei ymmärtänyt käyttää paikallisia satakuntalaisia maisemia ja ihmisiä “Pekko aiheiden” filmaamiseen. Ahlaisten “Rantakaupunki”  ja - kylänraitti  olisi ollut kuvausaiheisiin paremmin sopivia.

1268

1271

Teuvo maistaa Ahlaslaista pontikkaa, HEH HEH, vettähän se vain oli, vai oliko?

1278

Sandöön laituri josta lähdetään mökeille.

1279

 

4 kommenttia:

  1. hieno maalaus siitä ongelle kulkijasta tuli. maisema on kaunis.. "Claude Monnetin tyyliin" vilahti mieleen. herkkyyttä ja valoa..

    valokuvat ovat kuin suoraan elokuvasta, senkuin kirjoittaa kässärin vaan...

    VastaaPoista
  2. Une très jolie peinture... Une harmonie de couleurs sublime...
    Bisous

    VastaaPoista
  3. Tuo taulu taas yksi niin kaunis! Siinä niin hienot värit, ettei tälläinen poropeukalo voi edes kuvitella, miten tuon kaiken esille loihtii. Ja nuo kuvat on niin kesäisen kauniita kuin vain olla voi.

    VastaaPoista
  4. Kauniin työn olet tehnyt, siinä on Suomen suvea parhaimillaan, kesäistä, rauhallista ja vehreää luontoa. Ja kivoja reissuja teillä taas ollut. Se on hyvä välillä haeskella vähän inspiraatiota :).

    VastaaPoista