tiistai 14. kesäkuuta 2011

Meille tuli poika vauva - We got a baby boy

Nuorin vielä kotona asuva tytär on vuosikaudet toivonut itselleen koiraa. Toukokuun lopussa kun hän täytti 18 vuotta niin lupasimme hankkia hänelle toivomansa koiran. 1990 luvulla meillä oli parikin koiraa Beegle ja myöhemmin Cavalier King Charles spaniel joka kuoli 7 vuotiaana sydäntautiin. Tulevan uuden perheenjäsenen ominaisuuksiin perehdyimme koko perheen voimin. Mietimme mitä me pystymme ja osaamme uudelle perheen jäsenellemme tarjoamaan ja päädyimme perhoskoiraan ( Papillon ) Viime sunnuntaina se suuri hetki koitti kun lähdimme Helsinkiin noutamaan jo varaamaamme pentua. Porissa hellettä oli  +29 ja pelkäsimme kuinka pentu selviää matkasta. Koko matka onnistui paremmin kuin hyvin. Perillä saimme aivan mahtavan vastaanoton joka tuntui aivan poikkeukselliselta. Meitä odotti iloinen koiraperhe omistajineen, kahvit ja raparperipiirakat ym. Tyttäreni sai myös aivan kädestä pitäen neuvontaa pennun tulevaan elämään ja hoitoon. Helsingistä lähdettäessä hellettä oli vielä +29, mutta Vihdin tielle tultaessa alkoi sade ja ukkonen, lämpötila putosi +16. Satoi sen verran ettemme pysähtyneet ennen kotia ja pentu nukkui koko matkan ajan kotia  Noormarkkuun asti.

1051

Koko perhe vielä yhdessä.
1053
1055
Kotimatkalla Ricon kanssa.
1054
Tässä vaiheessa tiesin että pentua kuvatessa pitää olla nopea kamera ja hyvä optiikka

1056
Onneksi matkalla satoi, niin lämpötila putosi. Kuvasta näkyy satakunnan teiden mitätön kunto. Varsinkin sateella ajaminen satakunnan  kuluneilla teillä vaatii rahaa enemmän kuin muualla, eli pitää olla alla uudet kesärenkaat, tai muuten ++++ .
1057
Porissa paistoi ilta-aurinko.

1058
Pennun kotiin tulo oli pienen hetken epävarmaa ja ehkä pelottavaakin. Illalla kuitenkin söimme ja leikimme ja nukkuminen uudessa pedissä tapahtui kahdessa sekunnissa, niin väsyttävä  oli matka ja uuteen perheeseen tutustuminen.


 1060
Seuraava päivä oli jännittävä kuinka Rico suhtautuisi uuteen kotiin johon oli hankittu hänelle sopivia  leluja ym. Kaikki lelut kävi mutta paras oli jostain nurkasta löytynyt karvainen häntä joka oli oikein luomua. Sen kanssa oli mukavinta leikkiä ja temmeltää.

1059
 1061

 

11 kommenttia:

  1. Onnittelut pikkuiselle koiralle ja koiran omistajalle, uutta tutustumista molemminpuolin.

    VastaaPoista
  2. Onnea paljon uuden pennun kassa ja suunnattoman suurta iloa siitä!

    VastaaPoista
  3. Onnittelut uuden perheenjäsenen johdosta!

    VastaaPoista
  4. Iikk ihana vauveli. Onnea hurjasti.

    VastaaPoista
  5. Onnea uudelle perheenjäsenelle!
    Ja mukavia yhdessäolon hetkiä.

    VastaaPoista
  6. Onnea ja menestystä perheenlisäyksen johdosta!

    Teuvo

    VastaaPoista
  7. Onnea pienelle suloiselle koiraperheenjäsenelle ja hänen perheelleen. On tosi ilmeikäs pentu. Tuollaista liikkuvaa kohdetta on joskus aika vaikea kuvata, kun ei ole hetkeäkään paikallaan. Nukkumakuvia taas on helppo ottaa, mutta hauskempia ovat temmellys- ja kommelluskuvat. Pentua kuvatessa parhaat hetket menevät aina ohitse. Pitäisi olla sellainen "silmäkamera", että silmänräpäyksessä silmää räpäyttämällä saisi napattua kuvan. Silloin saisi parhaat otokset talteen. Kamera on aina liian hidas, vaikka olisikin käden ulottuvilla.

    VastaaPoista
  8. Onpas söpö vauveli :) Onnittelut täältäkin!

    VastaaPoista
  9. What an absolutely CUTE dog....I love the EARS!!!

    VastaaPoista