lauantai 12. maaliskuuta 2011

Talvinäyttelyn avajaiset 12.3.2010 klo 12.00-18.00

Kahdeksantoista kertaa olen järjestänyt talvinäyttelyni avajaiset Porissa. Tänään avajaisissa kävi ylivoimaisesti eniten väkeä. Avajaistilaisuudessa ja heti sen jälkeen oli noin 40-50 vierasta, koko päivän aikana jotain 150-200. Vähän näyttää siltä että tulevaisuudessa näyttelyt on järjestettävä isojen kauppakeskusten yhteyteen. Väkeä kulkee ihan erilailla kuin kaupungilla. Onhan kauppakeskukset rakennettu niin että valtateiltä on niihin hyvät ja turvalliset liittymät. Ja parkkialueet ovat suuria ja aina löytyy tilaa. Viime talven näyttelyä pystyttäessä ja näyttelyn aikana  minulta kului parkkimaksuihin 135 euroa. Myyntikin oli tänään avajaisissa ihan kohtuullista, lopputulosta ei kuitenkaan tässä vaiheessa uskalla edes arvailla, tulevat päivät vasta ratkaisevat saanko työstäni minkälaisen palkan vai meneekö kaikki kuluihin.

723 724
Antti Jokinen soitti itse rakentamallaan yksirivisellä hanurilla. Kauppias Jari Puumala avasi näyttelyn.
725 726



Lapsetkin kuuntelivat innoissaan Antin musisointia.
Näyttelyyn oli mukava tulla katselemaan vähän pienempienkin lasten kanssa koska myös kauppakäytävältä oli kulku galleriaan.
722

2 kommenttia:

  1. Hyvä ettei Japanin maanjäristys vienyt kaikkea mielenkiintoa.
    Mutta kyllä saunassa oli lämmintä, tulin juuri sieltä. Kai luit blogini että kuinka paljon tämä pallomme oikein keikahti.

    TTV

    VastaaPoista