torstai 14. lokakuuta 2010

Maalaukset pelastuivat palossa - The paintings survived the fire

Eilen tuli mielenkiintoinen projekti, sain puhdistettavaksi ja korjattavaksi muutamia tulipalossa olleita tauluja. Tänään puhdistin ensimmäistä maalausta jossa kehyskin oli aivan kuumuudesta kiehunut pilalle. Maalaus oli kuitenkin maalattu aikoinaan hyvälle kankaalle öljyväreillä ja on siksi täysin pelastettavissa. Yritän antaa sille uuden elämän  ja kehystää uudelleen. Nyt vain koko verstas ja ateljeetilat haisevat savulle

499

 

500

Olen vuosikymmenten kuluessa korjannut jonkin verran maalauksia ja pannut sen merkille, että jos maalauspohjana on käytetty kunnon kangasta, mieluiten hyvälaatuista pellavaa, niin maalausta on aika vaikeaa saada rikki. Toisaalta kaikki ne maalaukset jotka on maalattu puuvillakankaalle ovat jo 10-15 vuoden jälkeen hapertuneet pinnasta, revenneet ym.

9 kommenttia:

  1. Ihailen ammattitaitoasi!
    Kauniita unia!

    VastaaPoista
  2. Hienoa, että joku osaa tuonkin homman.
    Laitatin itse pari taulua uuteen kuosiin, toisesta oli kangas löystynyt ja toinen oli maalattu kupruilevalle alustalle. Ammatti-ihminen teki ihmeitä ja nyt ovat oikein kaunis ja ryhdikäs pari.
    Kivasti maalattu tuo hirsitalotaulu, levein pensselinvedoin, tykkään tyylistä.

    VastaaPoista
  3. Hello
    I can see that you found my weblog.
    As you can understand the lanquage is a big problem. A translating system gives very weird translations! ( big smile) but eventhough I will pay you a visit now and than.
    Thnx for yours..
    Greetings Walter from the Nethetlands, Gouda.

    VastaaPoista
  4. Your paintings are absolutely stunning! I will be back to check out more of your artwork in the future. Great work!

    VastaaPoista
  5. Korjaus on mukavaa puuhaa, näkee heti työnsä tulokset. Hajujen poisto laita lautaselle vesi/etikka liuos tai kiehauta seos, minulla on hajun poistoon osenaattori, mutta sitä ei voi käyttää jos itse on sisällä. Tuon etikkaohjeen kierrän Vademecum/Illodin suuvedellä, laitan imeytettyjä tuppoja sinne tänne.

    VastaaPoista
  6. This work is very gratifying, it must be magical to see a painting come alive!
    a very good post!
    bye**

    VastaaPoista
  7. Merveilleux de faire renaître des toiles blessées...

    VastaaPoista
  8. Kiitos kaikille kommenteistanne. Välillä harmittaa kun olen niin kiireinen etten aina ehdi vastaamaan teille.
    Arille kiitos neuvoista. Noita entisöitäviä tauluja oli kolme ja yksi valokuva. Sain ne mielestäni alkuperäiseen kuntoon mutta savun hajua en saa pois. Sen poistamisesta tosin ei ollut puhettakaan. Olisi vaan ollut hienoa kun olisi ollut sellainen otsoonia tuottava laite. Kuinka kauan se olisi pitänyt olla toiminnassa että se olisi eliminoinut hajut noista tauluista?

    VastaaPoista
  9. Jos taulut olisivat esim, vaatekomerossa ja laite siellä niin minun tykillä ehkä 5min. Osonaattori syö hieman kumia miten se käyttäytyy taulujen kanssa sitä en tiedä.

    VastaaPoista