sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Syksyinen kuvakollaasi

Tuli kokeiltua tuota kuvakollaasin tekoa ihan manuaalisesti ilman mitään ohjelmaa. Huomasin sen olevan vaarallista ajankulua, nimitäin aika kului kuin siivillä. Oli pakko lopettaa, laitoin kuitenkin tuo tekeleen tänne. Maalaamisessa on ollut kohta kahden kuukauden tauko nyt oli pakko aloittaa työt.

534

533

Talviaihe Pomarkun kylältä 30 vuoden takaa. Pohjana kiilapuulle pingotettu pellavakangas johon tein akryylivärillä violetin sävypohjan. Tähän luonnostelin akryylillä aiheen kevyesti, että pohjan sävy kuultaa sitten öljyvärin alta. Päälle tulee vielä välivernissa ennen öljyvärillä maalaamista.

perjantai 29. lokakuuta 2010

Lunta odotellessa - Waiting for snow

It’s so warm here that grass started to grow and klematis is opening its last louds. Gotta get vibes from snow of the latest winters so I can start to paint winterpaintins again.

Niin on lämmintä että ruoho alkoi kasvamaan ja klematis aukoo viimeisiä nuppujaan. Pakko fiilistellä menneiden talvien lumilla että pääsisi talvimaalauksessa alkuun.

532

529

531

530

En tiedä kuinka olen ihan hulluna talvisiin auringonlaskuihin. Niissä on silmälle ja mielelle jotain tosi rauhoittavaa. Oranssi ja keltainen väreinä stimuloi ihmisen mielihyväkeskusta. Talvimasennus ei iske kun katselee tällaisia maisemia päivittäin. Nyt joudutaan kuitenkin odottelemaan vielä jonkun aikaa.

maanantai 25. lokakuuta 2010

Taulu Salkkarifaneille.

Vuosia pyöri päässä Salkkarit aiheinen vähän naivistinen maalaus. Viime talvena sain sen  toteutettua kankaalle. Kovinkaan naivistinen ei siitä tullut, taidan olla liian tosikko tuohon naivisti taiteeseen. Täällä nähtävä on alkuperäisestä digitaaligrafiikaksi muutettu, numeroitu työ.

525

“Ismo, kuka nämä pullat leipoi?”     Gicle’e vedos kankaalle v.2010.  Markku Mäkelä 


Eräässä jaksossa oli tilanne, kun Ismo oli leiponut ja tarjosi kaupalla Sepolle kahvit ja tuoretta pullaa. Salla sattui paikalle ja häneen iski tavallista pahempi mustasukkaisuus kohtaus.

 

Tiedustelu teille vanhemmille bloggaajille. Mitä asetuksia pitäisi rustata että saisi myös kuvan näkyviin noissa blogiluetteloissa?  Kun joku laittaa blogini sivunsa blogiluetteloon siellä näkyy ainoastaan tekstiä.

perjantai 22. lokakuuta 2010

Viikonlopun runo “Unettomana yönä” - Poem of the weekend “At a sleepless night”

___________________________________________________________________________________________

 







528

“Syysilta Myllykoskella”    -Öljyvärimaalaus, Markku Mäkelä

Unettomana yönä

 

Kuu ripustautuu pihlajan oksiin,

tuijottaa kuvaani ikkunassa.

Tänä yönä uni ei tule,

oli jättänyt lapun pöydälle

- hei kultu olen ylitöissä -

Katson kuuta,

se nyrpistää nenäänsä

kun heitän nuolen

kohti sen pyöreää naamataulua.

Huraa – napakymppi.

Näitkö, kuinka vakaa

käteni on?

Varo rakkaani,

tänä yönä sydämeni on kuu.

 

Sinikka Nieminen

 

torstai 21. lokakuuta 2010

Valokuvaaja varo heikkoja jäitä! - Photographers, be careful of thin ice!

524 

Tänään kuvausreissulla järvellä näin kuinka veden pintaa peitti hento jää jossa näkyi ensijäälle tyypillisiä  kauniita kuvioita. Nyt on syytä olla varovainen kuvausreissuilla ettei innostu menemään liian heikoille jäille.

Katso mitä tapahtui karhulle joka esiintyi Teuvonkin valokuvissa.
http://ttvehkalahti.blogspot.com/2010/09/karhu-luuraa-pusikossa.html

Look what happened to the bear who appeared also in Teuvo’s photos. http://ttvehkalahti.blogspot.com/2010/09/karhu-luuraa-pusikossa.html

tiistai 19. lokakuuta 2010

Akvarellimaalaus kankaalle - Watercolor on canvas.

Nykytekniikalla saadaan taiteessakin aikaan ihmeellisiä asioita. Tulostin suurkuvatulostimellani kokeeksi akvarellimaalaukseni kankaalle. Ja lopputulokseen olen varsin tyytyväinen.  Uniikkiteoshan se ei missään tapauksessa ole, vaan lasketaan pikemminkin sisustustaiteeseen. On kuitenkin sitä jotenkin laadukkaampi. Tulostettu parhaalle kankaalle, pingotettu Nukarisen kiilapuille, joita pidetään tällä hetkellä kaikkein laadukkaimpana. Kuvan pinta lakattu useampaan kertaan taululakalla. Väreinä käytetty pigmenttivärejä joille valmistaja lupaa 100 vuoden valonkeston.

524


                                   “Sininen asetelma” Kankaalle tulostettu uusi teos.

526


Teoksen kuva on joitakin vuosia vanha, digikameralla kylläkin jo otettu. Akvarellimaalaus on niitä vaikeimpia aiheita kuvata koska paperia ei tahdo saada valkoiseksi ilman alkuperäisen aiheen muuttumista. Tämänkin kuvan kohdalla paperi oli ikävän likaisen näköistä, enkä halunnut sitä sellaisenaan tuoda esille.

Loin kuvankäsittelyohjelmassa työn sävyihin sopivan vaalean siniharmaan pohjan jolle liitin työn. Sen jälkeen häivytin teoksen läpinäkyvyyttä  useista eri kohdista niin monta kertaa että likaiset kohdat häipyivät  ja vaalean siniharmaa pohja tuli näkyviin. Kuva käsiteltiin sitten mahdollisimman lähelle alkuperäisen teoksen sävyjä ja kontrastia.

Ei tämä nyt mitään suurta taidetta ole, mutta onpahan jonkinlainen vastine ulkomaisille halpatauluille.
Niitä on tuotu suomeen jo monet vuodet ja myydään kaikissa sisustustarvikeliikkeissä ja marketeissa.
Yritän pitää näissä omissa vedoksissa laadun hyvänä ja teokset on numeroitu 30 tai 50 numeron sarjoina.  Eivät näin ollen riitä kiinan vientiin elleivät kopioi kuviani. 

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Photo mosaics kollaaseja

520


Jokunen vuosi sitten oli suurta muotia kuvakollaasit joihin tuli 800-1200 valokuvaa. Itsekin innostuin niitä tekemään ja jopa myinkin niitä kehystettynä. Netistä löytyy ohjelmia jolla näitä voi tehdä. Kerätään ensin omia kuvia kansioon noin 3000-5000 mitä enemmän niitä on aina parempi. Ohjelmalle annetaan kuva mitä se lähtee rakentelemaan niistä kansiossa olevista kuvista. Koko homma voi kestää puolen tuntia ja saman homman voi joutua tekemään useammankin kerran ellei ole tyytyväinen ohjelman tekemään ensimmäiseen versioon.

521


Ensimmäinen kuvakollaasi kuvaa ruusupensasta ja alhaalla on siitä osasuurennos. Kuvan koko on 50x70 cm ja kun sitä katsellaan kauempaa on se tarkempi.Läheltä katsellessa erottaa sitten taas yksittäiset pikkukuvat.

lauantai 16. lokakuuta 2010

Teuvon omakuva haaste - Teuvo self portrait

Teuvon haaste on vastaanotettu

“Haastan kaikkia lukijoitani ottamaan itse itsestään valokuvan”   http://ttvehkalahti.blogspot.com/2010/10/valokuvaajan-oma-kuva.html

519

 

Kuvaustilanne: Tietokoneella työskennellessäni huomasin että ateljeen seinällä olevat taulut heijastivat kuvani peilikuvina. Tästä sain idean osallistua Teuvon omakuva haasteeseen. Ei tuo kilpailu paljon kiinnosta vaan hyvät palkinnot.

perjantai 15. lokakuuta 2010

Viikonlopun runo “Kelopuu” - Poem of the weekend “Deadwood”

Jälleen tulee uusi runo vaikka edellinen ilmestyi vasta keskiviikkona. On niin vähän kuvattavaa ja tapahtumia, ettei nyt muuta keksi. Toivon kuitenkin tämän runon ja maalauksen antavan teille paljon iloa ja ajateltavaa.

 

518

 


Kelopuu

Sinä olet kuu
minä vanha kelopuu.
Lempeällä valollasi
sinä hyväilet ryppyistä otsaani
ja poskieni vakoja.
Tulesi ei polta
vaikka palaisin tuhkaksi,
ripustaudut taivaalle
vaikka lymyisin lahonneena maahan.
Kanto kuitenkin jää ja juuret.
Niistä nousevat uudet versot
vihreät ja toivoa täynnä.
Eivätkä ne muista
emopuun kärsimystietä
eivätkä sen kuolinkamppailua
ennen kuin tulevat
omat kasvukivut
ja yöhallat.

Runo Sinikka Niemisen
ja Markku Mäkelän
kuvittamasta runokirjasta
”Mieleni piirtää maisemaa”

torstai 14. lokakuuta 2010

Maalaukset pelastuivat palossa - The paintings survived the fire

Eilen tuli mielenkiintoinen projekti, sain puhdistettavaksi ja korjattavaksi muutamia tulipalossa olleita tauluja. Tänään puhdistin ensimmäistä maalausta jossa kehyskin oli aivan kuumuudesta kiehunut pilalle. Maalaus oli kuitenkin maalattu aikoinaan hyvälle kankaalle öljyväreillä ja on siksi täysin pelastettavissa. Yritän antaa sille uuden elämän  ja kehystää uudelleen. Nyt vain koko verstas ja ateljeetilat haisevat savulle

499

 

500

Olen vuosikymmenten kuluessa korjannut jonkin verran maalauksia ja pannut sen merkille, että jos maalauspohjana on käytetty kunnon kangasta, mieluiten hyvälaatuista pellavaa, niin maalausta on aika vaikeaa saada rikki. Toisaalta kaikki ne maalaukset jotka on maalattu puuvillakankaalle ovat jo 10-15 vuoden jälkeen hapertuneet pinnasta, revenneet ym.

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Viikon runo “Ilta päivästä parasta” - Poem of the week

 

 

 

497

“ Lukuhetki”    Puupiirros  vuodelta 1979

Markku Mäkelä


Ilta päivästä parasta

Sanovat, että vanhuus ja viisaus
ilta päivästä parasta.
Kissan viikset!
Mitä hohtoa siinä
että kuori rapistuu
aivot kutistuu,
näkö heikkenee
voimat vähenee?
Mikään ei enää lisäänny
paitsi kipu ja kolotus
kiukku ja ärtymys,
ja iltakin näyttää
vain päivän virheet,
joita yön varjot eivät enää vielä peitä.

Sinikka Nieminen

 

Kuva “Lukuhetki “ on puupiirros taidekouluni ajoilta vuodelta 1979. Peilikuvana vanerilaatalle kaiverrettu vaaleat kohdat ensin kaivertimilla esiin. Sen jälkeen telalla levitetty painoväri laatalle. Tämän päälle laskettu silkkipaperi joka on muovista kauhaa apuna käyttäen käsipelillä hierretty laattaan. Silkkipaperi on varovasti irrotettu painolaatasta ja annettu kuivua. Sen jälkeen se on kehystetty laittamalla silkkipaperin taakse valkoinen happovapaa taustapahvi. Näin on teos valmis katseltavaksi.

 


 

498

 

Verstaan nurkassa on kohta kuukauden seisonut suurkuvatulostin Canonin iPF 6300. Olen opetellut sen käyttöä vaihtelevalla menestyksellä. Alussa tuli sutta mutta kun kun olin yhteydessä Canonin Helsingin toimistoon alkoi homma pelata. Tulostin aluksi testitulosteita joita lähetin useamman kerran Canonille. Siellä laskettiin niistä väriprofiili joka on juuri tulostimeeni sopiva.
Tällä saa sitten tulostettua monenlaista kuvaa ja taidettakin, jonka tekemiseen sen pääasiallisesti hankinkin.
Maailma muuttuu niin nopeasti ettei enää voi olla täysin varma perinteisen maalaustaiteen suosiosta, varsinkaan nuorten kohdalla. Digitaide on tullut kilpailijaksi ja sen tietokoneelta kankaalle saamiseen on oltava nykyaikaiset laitteet. Tällä voi myös tulostaa kaikenlaiset valokuvat parhaille valokuvapapereille ja myös kankaalle.

 


lauantai 9. lokakuuta 2010

Viikonlopun runo – “ilman unelmia” Poem of the weekend - “Without dreams”

Anoppini runot tuntuivat kiinnostavan niin jatkan uudella aiheella. Toivon seuraavan runon antavan uskoa tulevaisuuteen joka joskus näyttää  turhankin harmaalta.


 

489 

“Kesäyö Haapijärvellä”  -öljyvärimaalaus,

Markku Mäkelä      

    


Ilman unelmia

Ilman unelmia tässä maailmassa,
kovassa ja armottomassa
arkisessa ja värittömässä
olisi vaikea elää.
Unelmat saavat kasvamaan
roudat ja risukot,
koristavat harmaat sementtiseinät
toiveiden kukkaköynnöksillä,
ja sytyttävät liekkiin ihmisten
sammuneet sydämet.
Unelmat näkevät valmiina sen,
missä ei ole valmiina edes kivijalkaa.

Sinikka Nieminen


perjantai 8. lokakuuta 2010

Koira auton ratissa -The dog behind the car wheel

Saab on hyvä ja turvallinen auto siksi viisaat valitsevat sen päivittäiseksi kulkuvälineekseen.

488

tiistai 5. lokakuuta 2010

Viikon runo “Ruusuportti” - Poem of the week “The rose gate”

Anopiltani Sinikka Niemiseltä ja minulta itseltäni ilmestyi vuonna 2004 yhteinen runokirja “Mieleni piirtää maisemaa”. Sinikan runot sovitettiin ajatuksiltaan maalauksiin ja joihinkin hän suunnitteli runot vähän kuin tilauksesta. Laitan luettavaksi erään runon, jonka hän suunnitteli maalaukseeni, jonka itse taas olin suunnitellut Noormarkun kunnalle Noormarkku-viikon tauluksi ja julisteeksi.                                                          

 

 

50

 

Ruusuportti

Mieleni miettii maisemaa
sanoja sivellin piirtää,
ajatukseni kiiruhtaa
talvesta kesään siirtää.
Ruusuporttia katselen
harteilla kukkien huntu
valkeat teriöt loistaen
kaikessa kesän tuntu.
Ruusuportista astelen
sisälle sieluni taloon
kyynelin kukkani kastelen
että ne kasvais valoon.
Voisinpa valoa tuokion
sielussani sisällä pitää
niin ehkäpä lämmöstä auringon
vois ruusupenkkini itää.
Ruusuportista kuljen
takaisin arkiseen työhön
salvan taakseni suljen
ja kaipaan taas kesäyöhön.


lauantai 2. lokakuuta 2010

Maalaiskylän sadonkorjuutapahtuma -Rurall village harvest event

Vuoden maakuntakyläksi valitussa Ahlaisissa järjestettiin tänään perinteiset sadonkorjuutapahtumat. Putajan rantaan oli kyläyhdistyksen voimin järjestetty hieno tapahtuma jossa oli työnäytöksiä, mm tappurointia Timo Prihtin johdolla. Myytävänä oli erilaisia maalaiskylän tuotteita juureksia, sieniä, mehua, säilöntä tuotteita, kalaa, makkaraa ym ym. Vastapaistettuja lettujakin sai odotellessa sekä Marttojen puuroa. Joella  näki aidon kirkkoveneen rannassa josta soutajat lähtivät esittelysoutuun. Sisätiloissa oli valokuvanäyttely joka kuvasi Ahlaisten vesistöä jokea ja merta vanhaan aikaan.

http://www.ahlainen.fi/

448

Tappuri tapahtuma tuntui kiinnostavan yleisöä. Monikaan nykyihminen ei tiedä kuinka se jyvä ennen vanhaan eroteltiin viljasta. Tähän olisi täytynyt saada vielä kuva vanhanajan myllystä ja leipomosta niin ymmärtäisimme leivän arvon jota syömme. Milloinkohan se lähimarkettimme tarjoaa vastapaistettua lämmintä aitoa kiinalaista lähileipää?  

 446

 

444

447

 

 

450

445 

 

455

    Nähtävänä oli myös muutamia entisöityjä ajossa olevia autoja ja vanhoja traktoreita.

 

452

453

454

 

 

 

456

Lampaan paijaaminen kiinnostaa kaikkia kaupunkilaisia nuoria . Koreissa lampaanvillasta saatavia erilaisia tuotteita. Varmaan ekologisesti tuotettuja, ei tarvitse pelätä kiinalaisia lisäainejäämiä.
Langat, lapaset ja villasukat ovat lämmittäneet suomalaisia vuosikymmenet vaan kuinka tulevaisuudessa?

457

458

459

460

       

461

463 

462

464

Paljon olisi ollut kaupunkilaisille ostettavaa ja nähtävää vaan ei “Porin päivän viettäjät” tienneet näin hienosta tapahtumasta.

 

469

Pelarkoniat “Mummon ikkunalla”

 

468 471

466

467

Kalakauppias ja suuri KUHA.

 

472

 

474 473

475

    Ahlaisissa eletetään hyvin ekologisesti. Kulkuvälineenä käytetään polkupyörää, ja vanhempi ikäpolvi jolla ei ole yhtä kiire, kulkee rollaattorilla.

443

481

477

480

Ahlainen on vireä maalaiskylä täynnä toimintaa. Kuitenkin sielläkin aavemaiset ikkunat tervehtivät vierasta kulkijaa. Ikkunoissa loisti vielä muutama vuosikymmen sitten iloinen mainosvalo joka houkutti kulkijan ostoksille. Vaan nyt ei ketään ole kiinnostunut pienen kyläpuodin valikoimista jos sellaisia vielä olisi olemassa. Ulkomaiset halpatuotteet ja suuret valikoimat ovat nykyään se joka kiinnostaa. Haikaillaan sitä entistä mennyttä  aikaa ja samalla ollaan itse syyllisiä sen menettämiseen.

479

478

Suuret kiitokset Ahlaisten kyläyhdistykselle hienon tapahtuman järjestämisestä