lauantai 31. heinäkuuta 2010

Viimeinkin öljyvärimaalauksessa alkuun.

Kesänäyttelyni yhteydessä minulle tulee aina pakollinen tauko työskentelyssä. Sen jälkeen on aika vaikeaa aloittaa maalaus, voi kestää pitkänkin aikaa ennen kuin saan tartuttua siveltimen varteen. Paine maalaukseen oli vielä suurempi kun alkukesästä jäi kolme tilaustyötä kesken, ja asiakkaani varmaankin jo odottavat valmiita maalauksia.

 

Koko kesänajan luonnosteltu ja välivernissattu maalaus odotti, että tulisin ja maalaisin sen loppuun. Maalaus sai koko kesän valohoitoa niin kuin entisen miehen Skoda autoliikkeen korjaamolla.

Onneksi tämä valohoito ei vaikuttanut hintaan niin kuin korjaamossa, koska hinta oli sovittu jo etukäteen.

Tauko maalauksessa oli ihan hyvä,  kun vihdoin tänään pääsin maalauksessa alkuun huomasin sivellintekniikkani parantuneen huomattavasti. Olin jo pitkään mielestäni maalannut liian siloteltua jälkeä öljyvärillä. Tein radikaalin muutoksen siveltimissä ja jätin hienot keinokuitusiveltimet kokoaan syrjään ja maalasin tilaustyön loppuun 15 vuotta sitten hylkäämilläni sianharjassiveltimillä. Ja täytyy sanoa maalausjäljen olevan paljon parempaa, maalauksellisempaa.

Vinkin tähän vaihtoon sain blogista jossa taiteilija ennen uuden siveltimen käyttöön ottoa muotoili sen puukolla itselleen sopivaksi. Ja minullahan näitä valmiiksi muotoiltuja pensseleitä löytyy vuosien takaa valmiina vaikka kuinka paljon.

 

 

 kuva188

 

kuva183

 

 

 kuva184 Koko kesän valohoitoa saanut maalaus viimeistelyä vailla.

 

kuva185 

Sain “siivottua” väritkin melkein järjestykseen.

 

kuva186 
Hain 15 vuotta sitten hylätyt sianharjassiveltimet jälleen käyttööni, enkä enää muilla maalaa.


 

kuva187 Lähikuva kaikista rakkaimmista “pensseleistäni” jokuset varmaankin sieltä 70-luvulta, saivat tänään kokonaan uuden elämän.


9 kommenttia:

  1. Kavin vahan katsomassa ja Porin Liisankatu 1 on mieleiseni.

    VastaaPoista
  2. Olen joskus vannonut sianharjaksen ja juutin ja joskus pelkän paletttiveitsen nimeen. Nyt enää satunnaisesti näppäilen valokuvia. Ennen kehitin niitä itsekin. Nykyvalokuvaa taideteoksena olen aina vähän vieroksunut, koska haluan teokselta muutakin artefaktiutta kuin fotosoppailua, mutta myönnän olevani vanhanaikainen. Kaikkea ei tietenkään ole tarkoitettu seinälle. Nuo perinteisen oloiset taulusi eivät kuitenkaan vaikuta siltä, mitä sanotaan toritaiteeksi. Itse olen sovinnainen maisemaihminen ja harrastan laajoja kokonaisuuksia ja tykkään, että sutiminen yleensä on kuvantekoa parhaimmillaan. Kiinnostukseni maalaustaidetta kohtaan ei kuitenkaan rajoitu imitaatioon.

    VastaaPoista
  3. Minulle tulee ihan haikea olo katsellessani tuota sivellinmäärää ja melkein jopa haistan öljyvärin tuoksun kuvia katsellessani. Nuorempana maalasin ahkeraan harrastusmielessä, mutta opiskeluaikana maalaaminen jäi ajanpuutteen vuoksi, tilalle tuli "mukamas nopeampi" valokuvaus. Onneksi on edes joku tapa toteuttaa itseään!

    Selailin posteja taaksepäin, mutta en löytänyt kuvasarjaa, joka kiinnostaisi kovasti. Oletko ottanut / julkaissut kuvasarjaa siitä, miten työstät taulua? Eri vaiheet kuvattuna ja nähtävillä allekkan? Se olisi mielenkiintoista nähdä!

    VastaaPoista
  4. Suuret Kiitokset Mari kommentistasi. Et arvaa kuinka paljon "verta, hikeä ja kyyneleitä" nuo siveltimet ovat nähneet!
    Kiva vinkki tuo kuvasarja maalauksesta. Noilta ulkolaisilta taiteilijoiden blogeilta niitä löytyy paljonkin. Lupaan jossain vaiheessa tehdä sellaisen tänne. Sekin vaatii kuitenkin oman inspiraationsa, ei ole kovin nopeasti toteutettavissa.

    VastaaPoista
  5. Kiva, että innostuit. Odottelen inspiraatiotasi. Kyllähän se kuvasarjakin on omanlaisensa taiteellinen työ, vaatii oman lisäajattelunsa miten kuvata alun luonnoksesta valmiiseen työhön.

    VastaaPoista
  6. .. pikaisesti kävin kurkkaamassa,
    ja voi miten viehätyin kuvistasi väreistä, pensseleistä.

    ... taiteeseen paneudun paremmalla ajalla.

    VastaaPoista
  7. Kiitos ritahelinälle käynnistäsi, tervetuoloa uudelleen.

    VastaaPoista
  8. Kiitos vihjeestä, kiva kun löysin tänne. Olet samaa ikäluokkaa kuin isäni, joka kuvanveistäjä Laviasta :) Tuttuja maisemia löysin ja kauniita kuvia...ihastuin myös moneen tauluun. Ja nuo värit ja pensselit ovat aina yhtä kuvauksellisia, järjestyksessä tai ei :)

    VastaaPoista